Kuvat ja fanitaiteet

 

» NIMI	Vilkyler	» LAUMA	Afuel
» LEMPINIMI	Vilu	» ASEMA	laumalainen
» IKÄ	1½-vuotias
» SUKUPUOLI	narttu	» RYHMITTYMÄT	ei kuulu
» LAJI	koira, sekarotuinen	» ASE	ei ole

 

 

Kova likka, kiviksi kypsytetyillä hermoilla ja vahvalla asenteella. Ainakin omasta mielestään, jos lähdetään syvemmälle kaivamaan. Pöllähtäneen lammaskoiran ulkokuoren alla sykkii englantilaisten katujen nartturakin sydän, joka on tottunut kovaan elämän kouraan ja itsensä perässä juoksemiseen. Varastelu, valehtelu ja arkipäiväinen toisista juoruilu kuuluvat Vilun kuvaan, eikä suuremmin kiltteyttä ole jaossa suorasanaiselta karitsapaimenelta.

Puheesta jo huomaa, ettei Vilu ole ihan Andriaanan konnuilta kotoisin. Mäsää saa kuunnella jokainen, joka nartun kohtaa, eikä siihen ole mitään muuttumista. Jokainen joka käy koiran kielenkäytöstä ryppyilemään on toisten asioihin kärsäänsä änkevä sika, joka voisi seropin puolesta mennä imemään torttua. Sanasota syntyy heti, kun jostain kiharakarvan ominaisuudesta huomautetaan.
Ensivaikutelma on nartulle tärkeä. Sillä on monia ennakkoluuloja erilaisista koirista, mutta mm. susia ja kettuja narttu ei ole ennen Andriaanaa nähnyt. Nämä jäävätkin yleensä ihan omaan lokeroonsa, kun taas koirat Vilu on tulkitsevinaan kauttaaltaan jo pelkän ulkomuodon perusteella. "Horahtavat liehulettineidot" saavat paimenen niskakarvat pystyyn - melkoisen suurelta osin silkasta kateudesta - ja näille seropi osaakin olla törkeä käytökseltään. Niillekin, jotka ovat Vilun mielestä kiinnostavia ja mukavia tapauksia, saattaa narttu mukamas toverillisesti puhua ilkeään ja kylmään sävyyn, sitä kuitenkaan tarkoittamatta.
Urosten kanssa narttu on aina tullut paremmin toimeen. Toisia tyttöjä kohtaan villakko tuntee usein kateutta syystä tai toisesta. Vilu ei toki tunne itseään rumaksi tai muutenkaan huonoksi neitokaiseksi, mutta aina jollain on kauniimmat silmät (paimenella silmät tosin tuskin edes näkyvät), hieno silkkiharjas, söpö häntä tai muuta kadehdittavaa. Kateutensa seropi osoittaa äksyilyllä ja ilkeilyllä, eikä yleensä halua kaveerata näiden "itseään parempien" yksilöiden kanssa.

Andriaanalle saapuessa metsästys ja muu saariympäristössä selviytyminen oli Vilulle vain eksoottista Survivors-kamaa, johon karitsapaimenta ei oltu koskaan koulutettu tai opetettu. Missään ei ollut ainuttakaan roskaläjää, turistiterassia tai muuta mestaa josta anastaa tai kerjätä ruokansa. Toisilta koiraeläimiltähän narttu ei tietenkään alkaisi ikipäivänä kerjäämään sapuskan palaakaan. Salaa mallia ottaen seropi kuitenkin oppi muun muassa kalastuksen jalon taidon, ja oppi samalla uimaankin paremmin muutaman hukkumistapahtuman seurauksena.
Yhäkin paimen on metsästyksessä aikamoinen käsi, eikä harrastakaan tätä aktiviteettia ainakaan muiden nähden. Kalastuksenkin suorittaminen toisten seurassa on vähän niin ja näin, sillä epäonnistumisen hetkellä narttu ei osaa nauraa kömmähdykselleen, vaan vitutus nousee ärsyyntyntyneeksi nolostumiseksi ja mulkoiluksi. Tällaisten ilmapiirien vallitessa on kohtalokas virhe ryhtyä naureskelemaan Vilun mokaamiselle. Takaisin tulee rääväsuista käyttäytymistä ja "painu vittuun"-tapaisia käskyjä, joita ei kuitenkaan välttämättä ole pakko noudattaa. Turpaan ei narttu lähde tällaisissa tilanteissa kuitenkaan lyömään, sillä seropi ei tahdo itse loukaantua.

Taistelutilanteisiin lammaskoira on tottunut, vaikka ei olekaan mitään aggressiivisinta sorttia huonosta asenteestaan huolimatta. Turhat sotimisiset ja verilöylyt villakko välttää mielihyvin, mutta tovereitaan puolustaa asenteikkaasti. Pehmoiset villatassut kun kuitenkin sisältävät kynnet, ja kitakin on täynnä käyttökelpoisia hampaita, osaa seropi myös hyödyntää niitä tarpeen tullen. Tästä huolimatta on narttu hyvin tottunut lähinnä sanaharkkoihin keskittyviin tappelumuotoihin, joten taistelutantereella karitsapaimen ei ole parhain vaihtoehto voitonjanoisten joukkojen soturiksi.

Lahko ja Puolikuu ovat Vilulle ihan yks hailee. Se antaa ryhmittymien sotia keskenään rauhassa, eikä mielellään osallistu kummankan toimintaan edes pintahipaisuin. Nuo tuovat seropin mieleen katurakkien jengisodat, joista tuli vain joka kerta turhaa hampaidenkiristelyä ja itkua. Nartun on muutenkin hankala uskoa yliluonnollisiin Herroihin ja muihin, mutta se ei joko pelkuruuttaan tai viisauttaan tahdo käydä lahkolaisia vastaankaan, vaan karttaa heitä. Puolikuulaisten kanssa kaveeraaminenkin on villakon mielestä ikävää, sillä se saattaisi ajaa nartun ongelmiin lahkolaisten kanssa.
Turhan itsepäisenä piskinä Vilu on usein sitä mieltä, että laumojen väliset sopimukset ja riidat eivät sitä itseään koske. Afuelilaisena narttu toki kunnioittaa johtajaansa, mutta ei aina ota kuuleviin korviinsa jos käsketään olla tekemättä jotain. Kiinni kun ei jää, ei joudu myöskään pulaan. Laumoja narttu ei jostain syystä yhdistä jengeihin lainkaan, sillä elely Andriaanan laumoissa on niin vapaata, eikä pulaan joutuminen tunnu niin kohtalokkaalta kuin Lahko- ja Puolikuuasioissa.

Perhejutut ja rakkaus ovat Vilulle vähän siinä ja siinä. Toisten opettaminen ja toisista huolehtiminen ei seropia kiinnosta, sillä se elää pitkälti "jokainen pitäköön huolen itsestään"-asenteella. Näin ollen pentujen kasvatus jäisi puutteelliseksi, ellei isä sitten jaksaisi pönkittää asioita muksujen paksuihin polliin. Villakkoa ei tosin välttämättä tuollainen hempsukkapentukaveriuros edes kiinnosta, joten jälkikasvun todennäköisyys on pieni, mikäli se paimenesta itsestään riippuu.
Ihastumisentunteita Vilu on kokenut silloin tällöin, eikä rakkauskaan ole sille täysin tuntematon käsite, mutta melko etäinen silti. Välittäminen on ehkä korkein etappi jolle koiran suhteet yleensä etenevät, sillä yhteenloksahtavaa palastaan on syystä tai toisesta rääväsuisen hurtan hankala löytää.

(43)

 

 

Vilkyler syntyi Lontoon kaduille saatuaan alkunsa äitinsä lomailtua Englannin maaseuduilla muuan vanhaenglanninlammaskoirauroksen tiluksilla. Mukana tuli myös kylkiäisiä, kolme sisarusta. Kaduilla eivät koiranpennut kuitenkaan kovin hyvin pärjää. Taudit veivätkin Vilun kaksi veljeä, mutta kolmannen ja vahvimman veljensä kanssa narttu sai kasvaa äitinsä hoivissa jonkun aikaa.
Äiti opetti elintavat. Anastelu, kerjäys, pakeneminen ja toisten piskien kanssa neuvottelu. Elämä ei ollut kovinkaan rankkaa, ja äidin hyvien oppien saattelemana Vilu itsenäistyi veljensä kanssa elämään kaduilla.

Seropi otti osaa muutamiin koirien jengeihin, jotka jengi toisensa jälkeen koki järjettömiksi sisäsiittoisten hurttien sairaiksi tappojoukkioiksi. Tehtiin typeriä suunnitelmia, joiden mukaan toimittiin ilman sen parempaa määränpäätä tai motivaatiota. Moni kuoli ja toiset riemuitsivat turhista aluevoitoista. Kaipa elämä kävi niin pitkäveteiseksi, että tuollaista aktiviteettia oli suoritettava ajankuluksi.

Lopulta Vilu päätti lopettaa moiseen toimintaan osallistumisen ja asui itsekseen Lontoon kaduilla. Ajan myötä se häädettiin jengien tieltä, ja mukisematta narttu astuikin syrjään ja ajautui rannikolle. Kuten arvata saattaa, villakko päätyi vahingossa jollekin laivalle josta se kikittiin ulos ja monen melkein-hukkumisen jälkeen seropi löysi itsensä Andriaanan rannoilta.

(13)

 

 

Kookas narttu on n. 55cm korkea, pystykorvainen paksukarva. Se on perinyt kroatianpaimenkoiran kiharan karvan, joka on kuitenkin tavallista paksumpaa ja pidempää, johtuen vanhaenglanninlammaskoirasta nartun suvussa. Silmät ovat suuren osan aikaa piilossa paksujen otsa- ja poski/kuonokarvojen takana. Tuullessa ne saatta nähdä tummanruskeina nappeina nartun päässä. Tassut ovat myös kiharan karvan peitossa, eikä varpaita taikka kynsiä erota kovin helposti. Pystyt korvat ovat myös perintöä kroatianpaimenkoirilta. Rakenteeltaankin seropi on hyvin kroaattivaikutteinen, vaikkakin tavallista paimennarttua korkeampi.

Väritykseltään narttu on valkoruskea. Harmahtavanruskeaa karvaa on nartun takaraajojen ja pepun alueella (kts. kuva). Sen häntä on myös ruskea.

(10)

 

 

» KUMPPANI	» PENNUT
» EI PIDÄ Karaney	» PITÄÄ Lovrenc

 

 

Kerätäänpäs eilisistä tähteistä seuraava ateria kesken
mukana: Aruk (Raura)
Havumetsässä...

Ota mallii kesken
mukana: Fias (Kirsikkasilmä)
Luolilla...

Liikaa savuu
mukana: Lovrenc (Tucci)
Lehtimetsässä Vilu törmäsi mielenkiintoiseen hujoppinuorukaiseen. Lovrenciksi esittäytynyt uros osoittautui ihan makeaksi tyypiksi, kunnes yllättäen innostui liikaa Vilusta, ja päätti moiskauttaa tätä suukolla. Tästä kovanaamainen narttu tietty hätkähti että raivostui, ja kaksikon tiet erosivat.

Kaukana kotoa
mukana: Karaney (Sheena)
Jäärannalla Vilkyler kohtaa ensikertaa suden, joka esittäytyy Karaneyksi. Villapukuisen epäonneksi Kara on kovin epämukava ja lajiaan rakastava yksilö, eikä näin ollen luo Vilulle mitään loistavaa ensivaikutelmaa susista. Pienoisen uhkailun jälkeen koira saa kuitenkin hukan häädettyä luotaan.

 

 

pelaaja: Tahmis
pelaajan email: homosex_1998@hotmail.com
roolipeli: Andriaana